Sunday 23 September 2018

Tästä se lähtee?

Kuntoilu alkaa - jälleen

Väsymys on painanut viime aikoina. Tuntuu, että veto loppuu jo puolilta päivin. Totta kai tiedän, että lenkillä kannattaisi käydä, mutta sille ei ole tuntunut löytyvän aikaa, eikä energiaa. 

Tänään sunnuntaina 23.9.2018 heräsin vähän ennen kahdeksaa ja mietin mitä tekisi. Muu perhe nukkui vielä, joten en viitsinyt kauheasti alkaa mitään kolistelemaan. Normaalisti olisin avannut tietokoneen ja alkanut tekemään töitä, tai aloittelemaan väitöskirjaa, mutta nyt nuorimmainen oli eilen karannut mun kannettavan kanssa naapuriin lanittamaan. Ilma näytti eilisen myrskyn jälkeen nyt mukavan syksyiseltä ja olokin oli ihan hyvä. Ehkäpä olisi siis hyvä hetki käydä lenkillä?

Vetäisin siis tuulihousut ja lenkkarit jalkaan ja lähdin hölköttelemään pitkin läheistä pururataa. Alussa mietin, että mitenköhän tässä käy. En varmaan ainakaan kuukauteen ole virallisesti lenkillä ollut. Joku päivä on ehkä tullut käveltyä vähän normaalia enemmän, mutta nyt olivat kuukauden ekat "juoksuaskeleet" menossa. 

Melkoista lönköttelyähän se oli, mutta jaksoin pitää askelluksen etäisesti hölkkäämistä muistuttavana koko matkan, 

Hölkkä: 42 min, 4,15 km, keskisyke 137

Palattuani mietin, että piru, ehkä tätä voisi tehdä työammuinakin. Laittaisi vain herätyksen tuntia aikaisemmaksi ja kävisi heittämässä jonkun 40 min lenkin ennen suihkua ja aamiaista. Vähän ajan kuluttua tulin kuitenkin sen verran järkiini, että tipautin lenkkiaamut arkipäiviltä kahteen ja siirsin tiistai- ja torstaiaamujen herätykset kuuteen, normaalin kello seitsemän sijaan. Keksin samassa, että mähän voin kirjoittaa hommata samalla blogia. Eikös niin tehdä, kun yritetään tätä kautta saada sille kuntoilun jatkamiselle motivaatiota? Tosin en tätä meinaa mitenkään (ainakaan aluksi) mainostaa, vaan yritän pitää täällä jonkinlaista päiväkirjaa. Tosin siinäkin olen surkea. Ainut päiväkirja, jota olen jaksanut pitää hetkeäkään kauemmin, oli joskus 80-luvulla Elite-pelistä pitämäni muistiinpanot.

Eniten siis ehkä jännitän, että loppuuko mulla innostus ensin lenkkeilyyn vai blogin pitämiseen? Veikkaisin, että ehkä kuitenkin blogin pitämiseen, joten sinä, tänne jostain syystä mahdollisesti eksynyt lukija, voit huokaista helpotuksesta...


Tippuneet lehdet

Aamiaisen jälkeen laitoin tuulihousut takaisin jalkaan ja kaivoin lehtipuhaltimen ja ruohonleikkurin esiin. Kävin kukkapenkit, kivetykset ja terassin puhaltimen kanssa läpi ja silppusin nurmikolle häätämäni lehdet ruohonleikkurilla pieneksi. No, tietenkin silloin täytyi ajella koko piha, joten vierähti siinäkin hommassa jokunen hetki.

Vanhat lehdet

Lounaan jälkeen ajattelin siivota esikoispojan kirjahyllyn. Poika on opiskelemassa ja hylly tursuaa monisteita, vihkoja ja kirjoja peruskoulusta ja lukiosta sekä muita kirjoja ja lehtiä ja nuotteja pojan 14 vuotta jatkun
Puolimatkassa siivousta
eelta soittoharrastusajalta.
Tyttärelle on koulun kautta tulossa viikoksi vieraaksi saksalaisen ystävyyskoulun oppilas, ja hänet olisi tarkoitus sijoittaa huoneeseen. Olisi siis kiva, että sen sijaan, että saksalaistytön tarvitsee pelätä, että hyllyiltä tippuu jotain hänen päälleen, hän voisi purkaa omia tavaroitaan hyllyille vierailun ajaksi.Vähitellen tyhjennän hyllyt ja kaapit ympäri huonetta, pyyhin hyllyt ja alan ihmettelemään kaapeissa ja hyllyillä majailleen tavaran määrää. Pikkuhiljaa pinot kuitenkin pienenevät ja iltaan mennessä huone on taas ylimääräisestä rojusta tyhjä ja hyllyt näyttävät siisteiltä. Ja yksi avohylly ja lukittava kaappi kahdella hyllyllä jäi tyhjäksi vierasta varten.Autotallissa ja varastossa tosin on isot pinot monisteita, kirjoja ja pahvilaatikoita odottamassa jäteaseman matkaa.

Päivän fiilikset

Nyt kello on kohta kymmenen ja olen takomassa tätä tekstiä nettiin. Aamulla lähdin lenkille, jotta väsynyt olo joskus helpottaisi. Nyt ei siltä tunnu. Päivällä on tullut huhkittua ihan kyllin ja Polar näyttää ranteessa 216% päivän tavoitteesta. Ehkäpä se kuitenkin tästä. Onneksi annoin itselleni ne välipäivät kuntoiluun ja tiistaiaamulla pitäisi sitten seuraavan kerran yrittää olla pirteä…